E-jollien Suomenmestaruuskisat 8.-10.9.2017 BS:llä

EPS Urheilutoimikunta
13.9.2017

E-jollien kotimaisen kauden kohokohta, SM-kisat, purjehdittiin Kulosaaressa viime viikonloppuna. Kilpailu alkoi jo perjantaina, jolloin e-jollat saivat purjehtia yksin radalla. Veneitä oli saapunut yhteensä 31.

Ensimmäisenä päivänä purjehdittiin kolme lähtöä suhteellisen kevyessä tuulessa. Kulosaaren rata-alueelle tyypillisesti puuskat näyttelivät suurta roolia ja haastavinta oli löytää itsensä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ensimmäisten kolmen lähdön jälkeen Daniel oli hienosti toisena, Ilari neljäntenä ja Niklas viidentenä.

Lauantai toi mukanaan rankkasateet ja kovempaa tuulta, mutta edelleen oli ratkaisevinta löytää oikeat shiftit. Samalla radalla kiersivät nyt e-jollien lisäksi laserit. Kovempi tuuli toi mukanaan odotettua hajontaa tuloksiin - lähes kaikilla oli lauantain jälkeen vähintään yksi huonompi lähtö. Sateisen päivän ja ensimmäisen poisheiton jälkeen kolmantena oli Ilari ja neljäntenä Niklas. Hankalan ensimmäisen päivän jäljiltä sijoituksiaan kohensivat varsinkin Hannu ja Lauri.

Viimeisenä päivänä tuuli oli hyvin lauantain kaltainen, joskin ennusteesta tiedettiin, että se tulisi kevenemään päivän mittaan. Ensimmäinen lähtö piti asetelmat vielä suht ennallaan, mutta toisessa lähdössä alkoi tapahtua. Liikkeelle päästiin vasta mustalla lipulla ja silläkin oli useampia varastaneita. Epsin ryhmästä mustaan sortui vain Lucas, mutta Ilarin kohtaloksi koitui toinen keltainen lippu ja sen myötä hylkäys. Asetelmat viimeiseen lähtöön olivat hyvin tiukat, sillä sijat 2-5 olivat 4 pisteen sisällä, ainoastaan voittaja oli jo varma. Niklaksella oli pari pistettä hopeaan, Ilarin ero pronssiin oli jo yhdeksän pistettä.

Viimeinen lähtö käynnistyi aavistuksen kevyemmässä tuulessa kuin aiemmat. Mitalikandidaattien hermot vaikuttivat olevan sen verran kireällä että kaikki kiersivät ylämerkin top-10 ulkopuolella. Ilari taas oli sen verran sisuuntunut, että johti jo ensimmäisellä ylämerkillä reilulla erolla Hannu perässään. Toiselle kryssille lähtiessä tilanne näytti siltä, että mitali tulisi. Ilari ja Hannu kasvattivat eroaan muihin yli minuuttiin. Pahimmat haastajat onnistuivat kuitenkin nousemaan tarvittaville sijoille ennen maalia ja näin lähtövoitto ei riittänyt 4. korkeampaan sijaan. Hopea jäi lopulta kahden pisteen ja pronssi pisteen päähän Ilarilta. Niklas oli viides,  kaksi pistettä Ilarista. Daniel onnistui hyvällä loppukirillä nousemaan 10. Kisan parhaan päivän viimeiseksi jättäneen Hannun sijoitus oli 12.

EPSin jengin sijoitukset siis :

Ilari 4.

Niklas 5.

Daniel 10.

Hannu 12.

Axu 15.

Lauri 22.

Lucas 23.

Viivi 25.

Joona 28.

Tuomas 30.

 

Perjantaina valmennuksen hoiti Leo.

Valmentaja: Jolle Tykkyläinen