E-jollat avasivat kauden Blanesissa – EPS:llä harjoittelevalle Selma Valjukselle naisten sarjan voitto

EPS Urheilutoimikunta
17.1.2016




Espanjan Blanesissa purjehdittu regatta ja Katalonian mestaruuskilpailut avasivat E-jollien kisakauden 2016. EPS:n E-jollaryhmässä treenaava Selma Valjus purjehti suomalaisista parhaiten ja sijoittui kokonaiskilpailun kuudenneksi voittaen samalla naisten sarjan.

Tapaninpäivänä Espanjan Palamokseen lähti 12 purjehtijan joukko. Mukana oli kahdeksan EPS:lla harjoittelevaa purjehtijaa, loput olivat turkulaisia. Leiri aloitettiin kuudella harjoittelupäivällä ennen kilpailua Blanesissa. Kilpailun jälkeen oli vielä kolme treenipäivää ennen paluuta Suomeen.

Parin viikon aikana päästiin purjehtimaan joka päivä kahta päivää lukuun ottamatta. Tällä kertaa ei ollut aivan samanlaista hirmukeliä kuin viime vuonna, mutta saimme silti muutamia kovatuulisia päiviä ja myös hyvää keskituulta. Harjoituksissa pääpaino oli veneenvauhdissa, jota hakiessa vieraileva tähtivalmentaja ja kaksinkertainen maailmanmestari Sven Stadel oli korvaamaton apu.

Itse kilpailussa viisi lähtöä seitsemästä purjehdittiin reippaassa tuulessa (noin 8 m/s ja paikoin yli 10 m/s) ja kaksi 3-4 m/s. Tasaisuus osoittautui jälleen ratkaisevaksi, sillä vain kilpailun voittaja onnistui purjehtimaan kaikki lähdöt top-10. Suomen joukkueelta regatta meni kokonaisuudessaan hyvin, kuusi purjehtijaa top-14. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi viime vuoden tapaan nainen. Tällä kertaa paras oli Selma Valjus, joka oli kokonaiskisan 6., naisten 1. ja alle 19-vuotiaiden naisten 1.

Hyvällä fiiliksellä vedetty leiri on näin avannut uuden kauden ja seuraavan kerran innokkaat purjehtijat pääsevät vesille helmikuun loppupuolella.

Kaikki tulokset: https://www.cvblanes.cat/media/docs/Europe%20Final.pdf

 

Joel Tykkyläinen,

E-jollaryhmän vastuuvalmentaja