Junioripurjehtijoiden kotimainen kausi käyntiin – kultaa, hopeaa, pronssia…

EPS Urheilutoimikunta
10.5.2015

Äitienpäiväviikonloppuna polkaistiin kaikissa junioriluokissa käyntiin kotimainen kilpailukausi. EPSiläisistä mitaleita nappasivat Oskari Muhonen (kulta/Laser), Waltteri Moisio (hopea/E-jolla), Niklas Toroi (pronssi/E-jolla) sekä Evert Mattila (optimistijollien kadettisarjan 2. omassa ikäryhmässään).

Laser-, E-jolla ja Zoom8-luokat kilpailivat kauden ensimmäisissä ranking-kisoissaan NJK:lla ja optimistijollat ensimmäisissä arvokilpailukarsinnoissaan ja kadettikilpailuissa BS:llä. Tuulta riitti mainiosti molempina kilpailupäivinä. Lauantaina tuuli oli reippaat 11 m/s ja sunnuntaina 4-6 m/s.

EPSiläisittäin parhaista suorituksista vastasivat ylivoimaisella ykkössarjallaan Laser Radial –luokan voittanut Oskari Muhonen sekä E-jollissa hopeaa ja pronssia voittaneet Waltteri Moisio ja Niklas Toroi.  Zoom8-luokassa Oiva Ikonen oli paras EPSiläinen (7.).

Hienoja suorituksia nähtiin myös muissa luokissa. Optimistijollissa ovat tällä hetkellä arvokisaedustuspaikassa kiinni Ilari Muhonen, Daniel Kario ja Joona Pasanen. Toinen ja ratkaiseva karsintakilpailu purjehditaan kahden viikon päästä EMK:lla. Silloin karsintataistelua jatkavat heidän lisäkseen myös Axel laine ja Sini Kario. Myös optimistijollien kadettijoukkueemme purjehti Kruunuvuorenselällä reippaasti kovassa tuulessa ja Evert Mattila sijoittui  toiseksi  omassa ikäsarjassaan.

Kaikki tulokset:

Laser Radial, E-jolla, Zoom8: http://www.njk.fi/wp-content/uploads/2015/05/HellyHansenResults2015.htm

Optimistijollat: http://brandoseglare.fi/images/Sailwave_results_for_BS_Zhik_Optiregatta_9-10_5_2015_at_2015.htm

Junioritoiminta